23.5.07

Kohti vääjämätöntä loppua

Joku aika sitten Hesari kirjoitti, miten rikkaat vanhukset ostavat palveluita rahalla. No niin tekevät kyllä rikkaat nuoret tai keski-ikäisetkin. Mikäs uutinen toi siis oli? Mut entä ne köyhät vanhukset? Kansaneläkkeen kymmenen euron korotus ei taida nosta ketään ullanlinnalaisen palvelutalon kuudenteen kerrokseen.

Jotenkin vanheneminen ei tällä hetkellä juuri houkuttele Suomessa. En kyllä tiedä, että houkutteleeko se suurina annoksina missään. Kai tää juttu menee niin, että yhtenä hetkenä elän täysillä kaupungin yössä (
raisiolaisen yksinhuoltajan kanssa?), seuraavana herään terveyskeskuksen märissä vaipoissa jossain Joensuun takana. Onko tällä mitään tekemistä vanhenemisen kanssa, sitä en tiedä.

Suomessa vanhusten ongelmia on purettu lähinnä eläkeproblematiikalla. Miten olisi palvelukeskeinen ajattelu? Mikä on suomalaisten toleranssi kerjäläisten ilmestymisessä kaduille?

Oma vanheneminen ei juurikaan ole ollut the thing. Vielä. Olin huhtikuussa sauvakävelemässä.

Mestaria lainatakaseni:

"Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden."

18.5.07

Jälkiviisuksia

Ylen kulttuuriuutisten mukaan Lordin ansiosta tämän vuoden Euroviisuissa oli mukana enemmän rokkia. Toimittajan sanoin Islantia edusti paikallinen Tommi Läntinen ja Tsekkiä paikallinen Popeda. Eli rokkiapa rokkia. Ja sitten vielä ihmetellään, etten ole yhtään kiinnostunut. Syvälle sydämeen sattuu. Pahasti.

Ja kuka kahdessa vuodessa valmistunut markkinoinnin ammattilainen on keksinyt sanan viisu?

11.5.07

Happamia, sanoi...

Tamyn ex-pj Aksu Piippo avautuu uusimmassa Ylioppilaslehdessä vielä kerran SYL:n koulutuspoliittisen sihteerin valinnasta. Tietenkin hän on nerokkaasti yrittänyt naamioida kirjoituksen yleiseksi kritiikiksi SYL:a ja ylioppilasliikettä kohtaan, mutta kalkkiviivoilla paketti hajoaa käsiin ja Piipon on pakko alleviivata juuri tätä kopo-sihteerivalintaa. Ja tietty syyttää siitä demareiden salaliittoa. Sehän on vähintään muotia (kokkareiden mustamaalaus on jo niin passé).

Jännää on, että Piippo (vihr.) unohtaa aktiivisesti sen tosiasian, että SYL:n hallituksessa on vuonna 2007 vain yksi demari. Yhdellä äänellä kuutta vastaan on vaikea tulla presidentintekijäksi. Varsinkaan, kun tämä hallituksen demari ei ole Lasse Lehtinen. Mua oikeasti ihmetyttää, että mistä kumpuaa tämä suuri olettamus jostain demareiden ylivallasta. Jos jossain on edes häivähdys punaista nostavat muut kätensä pystyyn ja peli on selvä? Väittääkö Piippo oikeasti, että ihmiset eivät kykene omakohtaiseen mielipiteen muodostamiseen? Jos tosiaan näin on, niin whatta hell.. valitaan demareita tästä ikuisuuteen kaikkialle ja hattuaan myöden.

Muuten, jos valittu sihteeri ei olisi ollutkaan demari, olisiko Piippo (tai muutamat muut) yhtä vihainen?



JK. Josko vaan laittaisimme tämän älyllisen epärehellisyyden (ja ehkä orastavan katkeruuden) piiloon kaukaiseen unohduksen maahan. Ulkona paistaa kevät.

9.5.07

Valintojen aika

OAJ ja Talentia tekivät tänään oman ratkaisunsa neljän AKAVAn puheenjohtajaehdokkaan välillä. Eipä ollut yllätys, sillä huhujen mukaan Viljanen (ei siis se, jonka Ohrana murhasi) ja OAJ:n Kangasniemi olivat tuossa keväällä jo pari viikkoa pohjoisessa (enkä sitten kysynyt, että kukas maksoi). Ja mikäs olikaan tulos. Jotenkin tekisi mieli kysyä ääneen, että mitä OAJ tästä kaikesta luulee saavansa? Näinkö paljon haluavat takaisin menneeseen aikaan? Ehkä AKAVAn joissakin liitoissa ollaan nyt vähän hiljaisempia niiden hakaniementoimintavat-kommenttien kanssa. Kateuttahan se loppujen lopuksi oli. Näköjään. Mutta 40%(?, näin väittivät uutisissa) äänistä ei tietenkään ole enemmistö. Ratkaiseva osuus kuitenkin. Hassua on, etteivät YTN-liitot pääse yhteisymmärykseen keskenään, vaan antavat OAJ:n kerätä kaiken kunnian ja päästävät Kangasniemen "kuninkaan tekijäksi", kuten hän itse asian vaatimattomasti ilmaisi.

Muutkin ihmiset ovat näköjään pikkuhiljaa valintojen edessä. Internetissä kerrotaan eräästä tutusta (siis minulle, teistä en tiedä) ylioppilaskuntapampusta seuraavaa: "Tiistaina aamulla tapasin vihreiden toiminnasta kiinnostuneen nuoren kaverin. Erinomaisen fiksun oloinen mies olisi hieno vahvistus ja saisi varmaankin paljon aikaan." Jossain helsinkiläisessä Belly-ravintolassa pidetyissä pre-vaalibileissä, ko. henkilöä pidettiin jo ns. varmana tapauksena, lupailtiin vaalipäällikköjä jne. Toisaalla tämä sama tyyppi kävi muutaman tunnin verran juttelemassa yhden entisen(?) ylioppilasvaikuttajan kanssa. Ja näkivät uudemmin vielä rautatieasemallakin. "Piireissä" tiedettiin pojan liittyvän hetkenä minä hyvänsä.

Onhan se toki hauskaa, että ihmiset ovat haluttuja. Jopa puolueisiin. Mutta välillä Suomi on niin pieni maa. Ja mihin jäivät porvarit?

4.5.07

Parempaa elämää (mulle)

Olen mainosten uhri. Taas kerran. Olen ollut aika huonolla tuulella tässä pitkin kevättä (joku ilkeä väitti sen jopa näkynene näissä teksteissä) ja ajattelin aloittaa uuden elämän. Taas kerran. Viime yönä nukuin tosin satanan (paino toisella tavulla lausuttaessa, tai siis lukiessakin) huonosti, joten tänä aamuna piti tosissaan tsempata uusiutumisen suhteen. Onneksi olin ollut tarkkana mainoskatkoilla ja osasin varautua Danone Activia-jogurtilla. Siinä on vaikka mitä taikaa ja kaikki muuttuu hyväksi. Paketin kyljessä oli pieni diagrammi, joka näytti kuinka monta prosenttia vastaajista (eurooppalainen kuluttajatesti, otos sata(!) ruoansulatusongelmaista kuluttajaa -> on pakko pitää paikkansa) oli tuntenut vaikutuksen minkäkin ajan päästä. Aamulla pohdittiin, että ei mikään ihme, jos tällä on jotain vaikutuksia esim. laktoosi-intoleraatikoihin. No, katsotaan mitä se tekee minulle kahdessa viikossa. Julma ihmiskoe tieteen (tai parempien juttujen) nimissä.

Viime perjantain Nyt-liitteen kokoomusnuorijuttu jäi tällä palstalla oikeastaan täysin huomiotta. Ja ihan syyttä. Kommenttiraidassa siitä tosin mainittiin. Juttu on turhaan saanut paljon kritiikkiä. Kyllä mäkin diggaan punaviiniä, etanoita ja jatkoja. Eikä se porvarihallituskaan niin pahasta ole, vaikken kokoomusnuori (paitsi joskus tietyissä tilanteissa suureen ääneen) kai olekaan. Mulle jopa sanottiin ennen vappua, ettei opiskelijaliike saisi sitten ottaa kaikkea kunniaa siitä, että saimme tuon porvarihallituksen tänne Suomeen. Siihen en kyllä osannut sanoa mitään. Enkä osaa vieläkään. Mut muutamia mielenkiintoisia lainauksia tuossa jutussa toki oli. Tutkivan journalismin osastomme (eli minä kohtuu kännissä) otti selvää, että pahempaakin oli illan aikana puhuttu. Kysymys, johon en saanut vastausta (tai ainakaan muista sitä), onkin, että mitä muuta on siis sanottu.. Vai olikohan se sittenkin niinpäin, että noita lainauksia ei oltukaan sanottu.. No anyways, kuvat oli kivoja. Ja etanat.

Aika synkkää uhkailua. Toivon, että STT:n käännös on ollut tosi huono.

3.5.07

Vappulobbailua


Panokset kovenevat huippu(?)yliopistoväännössä. Mäkelän Jukan läksiäiset vappuaaton Otaniemessä olivat täynnä isompaa ja pienempää rehtoria. Nimien selvittäminen jääköön kotitehtäväksi perheen pienimmille.Minut tuo sisääntulo yllätti (mut se nyt ei tarkoita mitään), mutta onko siinä sanoma, kuten Juicekin aikanaan kyseli. Eli mitä rehtorit sitten haluavat? Rahaa? Valtaa? Sen ainoan jäljelle jäävän rehtorinpaikan? Ehkä toivovat, että josko Kokoomus voisi nimittää sen suoraan. Vai kismittääkö äijiä vaan se, ettei Sailas tainnut heitä paljoa kuunnella, kun suunnitelmia luotiin. Nyt sitten haetaan ymmärtäjää. Jos rehtorit oikeasti haluavat tätä, niin miten meinaavat sinne päästä, kun tulos on tähänkin mennessä ollut keskinkertaista. Eikö uusi Itä-Suomen yliopistokin pärjännyt paremmin jossain vertailussa? Tai ehkä suurempi(hah!) kysymys on, että miksen voisi välillä kirjoittaa jotain positiivista tästä aiheesta..

Tyyppien kannattaisi ottaa mallia ydinvoimalobbauksesta, jonka nerokkuutta ei kyllä voi kiistää. Vahingossa vuodetut suunnitelmat ja tonttikaupat ovat saaneet median pauloihinsa. Kun kerran suunnitelmat on tehty, pohjatyöt aloitettu ja kansallisen kilpailukyvyn turvaamiseksi (taas!) on teollisuudelle saatava energiaa, niin olisihan se tyhmää olla rakentamatta. Eikö vain. Kulutuksen hillitseminen taitaa olla hullujen hommaa. Totuushan on se, että sähkön (energian) pitäisi olla paaaaljon kalliimpaa, ennenkuin Suomessa herätään sen käytön rajoittamiseen.

Vappu meni. Kevät ei tullut. Missä vika?