Lisää sankarittaria
Satujen kautta lapset (ja aikuiset - Harry Potter -villitystä ajatellen) pääsevät kokemaan turvallisesti jännittävämpää elämää, oppivat ja saavat esikuvia. Satumaailmahan on perinteisesti sellainen, että päähenkilö vaikeuksien ja taistelun kautta saa oikeudenmukaisen voittonsa ja elää onnellisesti elämänsä loppuun saakka. Päähenkilö kärsii, kestää, taistelee ja voittaa. Rupesi oikein kiukuttamaan, kun ryhdyin miettimään, että kuka tämä rämäpää tavallisesti on. Luettelo voisi olla vaikka tällainen: Supermies, Jeesus, Harry Potter, Tintin, Nalle Puh, prinssit, jotka pelastaa prinsessan hirviöltä...
Vaan ketkä jäävät tyttöjen esikuviksi? Prinssin pelastama Prinsessa Ruusunen, prinssin pelastama Lumikki, lapsista huolehtiva ja säntillinen Maija Poppanen, isän kasvattama Peppi Pitkätossu, Punahilkka, jonka pelastaa kirvesmies, Ronja Ryövärintytär, joka paheksuu isänsä ammattia...
Poikkeuksiakin on: vaaleanpunainen Nasu-possu, jonka onkin arvioitu olevan homo, ja taistelija-sankaritar Xena, joka on leimattu lesboksi. Oikeastaan Nasua ei pidetäedes sankarina. Onko siis macho-mieskuva niin rikkimenevää, ettei se kestä rinnalle hetero-naista taistelemassa etulinjassa?
Jos näiden viattomien ja fiktiivisten tarinoiden kautta lapsille opetetaan maailmanjärjestystä, sukupuolia ja niiden rooleja, niin onko sitten kummakaan, ettei naisjohtajia löydy? Tai että tytöt sopeutuu koulukuriin paremmin ja oppivat enemmän? Tai että miehet joutuvat liikenneonnettomuuksiin herkemmin?
Kelataan nauhaa taaksepäin: jos minä lukisin (tulevalle) lapselleni satuja oikeista sankarittarista, niin ehkä siirtyvät sankarittaret vähitellen reaalimaailmaan?
Vaan ketkä jäävät tyttöjen esikuviksi? Prinssin pelastama Prinsessa Ruusunen, prinssin pelastama Lumikki, lapsista huolehtiva ja säntillinen Maija Poppanen, isän kasvattama Peppi Pitkätossu, Punahilkka, jonka pelastaa kirvesmies, Ronja Ryövärintytär, joka paheksuu isänsä ammattia...
Poikkeuksiakin on: vaaleanpunainen Nasu-possu, jonka onkin arvioitu olevan homo, ja taistelija-sankaritar Xena, joka on leimattu lesboksi. Oikeastaan Nasua ei pidetäedes sankarina. Onko siis macho-mieskuva niin rikkimenevää, ettei se kestä rinnalle hetero-naista taistelemassa etulinjassa?
Jos näiden viattomien ja fiktiivisten tarinoiden kautta lapsille opetetaan maailmanjärjestystä, sukupuolia ja niiden rooleja, niin onko sitten kummakaan, ettei naisjohtajia löydy? Tai että tytöt sopeutuu koulukuriin paremmin ja oppivat enemmän? Tai että miehet joutuvat liikenneonnettomuuksiin herkemmin?
Kelataan nauhaa taaksepäin: jos minä lukisin (tulevalle) lapselleni satuja oikeista sankarittarista, niin ehkä siirtyvät sankarittaret vähitellen reaalimaailmaan?
posted by asiaa at 17:15
6 Comments:
Kyllähän naissankareita löytyy. Ongelmana on, että sankarittaret ovat yhdestä muotista tulleita.
Satujen sankarittaret ovat aina joko todella seksikkäitä tai miehekkäitä. Peppi pitkätossulla on voimia nostaa hevonen ilmaan, Pikku Myy on äijämäinen rääväsuu ja Xena tappaa vähissä vaatteissa Lara Croftista puhumattakaan. Missä ovat sankarinaiset, jotka pystyvät vaatteet päällä peittoamaan pahikset omalla älykkyydellään? Nyt tarvittaisiin Angustina MacGyver.
Ärsyttävää on, että myös teini-ikäisille tytöille suunnatuissa kirjoissa naispäähenkilöt ovat suunnilleen yhtä passiivisia kuin saduissa. Tyypillinen päähenkilö tuntuisi olevan rakkaushuolissaan anoreksiaan riutuva kympin tyttö.
Sellainen kirjalija kuin Vilja-Tuulia Huotarinen on lähivuosina rikkonut genreä onnistuneesti kertomuksella tyttöbändistä (Siljan laulu.)
Toivottavasti yläasteikäiset sukupuoleen katsomatta eivät joudu enää kärsimaan aikoinaan ilmeisesti opetussuunnitelmaan kuuluneen Jukka Parkkisen Kaupungin kauneimman lyylin takia.
Naissankarin luettelemat "naissankarit" ovat miesten unelmia tai miesten kasvattamia, Pikku Myytä lukuunottamatta. Muiden muokkaama tai mieleinen ei minulle ole sankari.
Entä Neiti Etsivä ja hänen kaverinsa poikamainen George ja pyylevä Bess? Luin aikoinaan suurimman osan Neiti Etsivistä, mutta Paula Drew ei muistaakseni ollut miehekäs eikä passiivinen...
Täytyy myöntää, että tämä teksti laittoi oikein ajattelemaan (näillä resursseilla se ei ole mikään jokapäiväinen juttu).
Monesti puhutaan roolimalleista ja aina palkka- yms. tasa-arvosta ja ihan syystä. Mutta joudun myöntämään, että ikinä en ole tämmöistä asiaa ajatellut. Hyvin mielenkiintoinen pointti, jolla varmaan jotain vaikutuksia onkin (vaikka en mäkään osaa trikoissa lentää kaupunkien katoilla seittejä ammuskellen).
Asiaa sivuava juonne on (enpäs nyt muista kenen, mutta jonkun se teksti kuitenkin oli) aiemmin kesällä ainkain mediassakin esiintynyt tyttöjen ja poikien kasvatusero. Siinä missä pojat kasvatetaan suulaiski, omien oikeuksiensa puolustajiksi ja taistelijoiksi, syötetään tyttöjen päähän ajatus siitä, että kiltti tyttö pärjää.
Äkkiä havaitsee että tämä nyt ei tosiaan ihan ole asian laita, kun miettii esim. oman luokan kilttejä tyttöjä ja kaivelee, mitä he ovat tänä päivänä. Moni menestyneitä, kyllä. Mutta ei siinä mielessä, miten ehkä tämä tarina koittaa asioita tarkastella.
Väkisin tulee mieleen kysyä, että kuinka paljon ylipäänsä kukaan on esim. nykynuorisoa kasvattaessaan (vaikka n. 15-30 vuoden aikana) miettinyt annettujen roolimallien vaikutusta henkiseen kehitykseen? Oireita vaikutuksista selvästi on ja ilmeisesti tämä kaikki on tehty kuitenkin hyvässä toivossa. Valitettavasti (ei siis hyvä toivo, vaan se, että on tehty).
Näin asia kuitenkin tällä hetkellä on. Meidän (?) tehtäväksemme ilmeisesti jää näiden asioiden tasapainottaminen omien lapsiemme kohdalla aivan kuten kirjoittaja itse totesikin.
Ja nämä bikiniasuiset nais"sankarit"... ei liene ajankäytön arvoista miettiä, mistä ja kenestä he ovat innoituksensa saaneet...
Kreiville: Sen jälkeen kun viime syksynä kiistelin kerran kiivaasti kasvatuksen vaikutuksesta sukupuoliroihin, olen ruvennut kyselemään tilaisuuden tullen ihmisiltä, kasvattaisivatko he tytön ja pojan samalla tavalla.
(Alkuperäisestä keskustelusta kirjoitin blogiini)
http://www.valt.helsinki.fi/blogs/pzniemin/post53.htm
Kyseisen keskustelun aikana joka tapauksessa hämmästeltiin, että miten ihmeessä saattaisin aikoa kasvattaa lapseni samalla tavalla sukupuolesta riippumatta. Nyt kun olen kysynyt asiaa ehkä lähes viideltäkymmeneltä ihmiseltä, tuntuu, että puolille on ihan selvää, että lapset pitää kasvattaa sukupuolisidonnaisesti ja toiselle puolelle on ihan yhtä selvää, että ei. Vieläkin mielenkiintoisempi kysymys olisi tietenkin, että mitä kaikkea sukupuolisidonnainen kasvatus pitää sisällään..
Kuitenkin masentavalta tuntuu ajatella, että lapsia lähdetään edelleen muokkaamaan johonkin tiettyyn suuntaan vain sukupuolen perusteella. "Kasvattaminen tytöksi" tuskin tarkoittaa esimerkiksi erityisesti oman tilan ja vallan haltuunottamista.
Post a Comment
<< Home