Sulaa urheiluhulluutta

Oikeastaan on tyhmä kirjoittaa juttuja, joilla ei ole mitään tarkoitusta (eikä edes mitenkään "oikeastaan", vaan se on). Edellinen kirjoitus oli sellainen. Ideana oli sanoa terävästi, että Vantaata olisi syytä kehittää. Lopputuloksena oli tylsynyt paatos aivan muusta. Kuraa. Ehkä enää ei pitäisi kirjoittaa, jos ainoa muusa on työnantajan kännykkäkamera.

Ylioppilasmaailma on herännyt henkiin kesähorteestaan. Tai jos nyt isoimpien(?) pamppujen kokoontumisajoa Villingissä sellaisena voi pitää. Ikuisia totuuksia kuultiin asioista ja varsinkin niiden vierestä. Yksi kestosuosikki on ollut Opiskelijoiden liikuntaliitto.

-"Kenelle OLL:sta on muka hyötyä?"
-"Miksei SYL vois hoitaa sitä edunvalvontaa??"
-" Mitä hyötyä siitä on meidän opiskelijoille, ku ei meil oo mitään omaa urheiluhallia?"
-"Mitään jäsenmaksukorotuksii ei voi enää tulla!"
-"Mitä järkeä on tukea ain vaan huippu-urheilua?"
-"Mä en ainakaan tykkää juosta yhtään.."
-"No miks teidän ylioppilaskunta ei sit kuulu siihen??"
-"Miksi pitäisi kuulua?"

Liikuntatoimijoita on pidetty löyhässä hirressä koko 2000-luku. Esim. HYY:n tai TKY:n piirissä OLL:sta eroamisesta puhuminen nousee esiin tasaisin väliajoin. Hauska aihe sinänsä - ainakin HYY:n eroaminen tietäisi lopullista kuoliniskua OLL:lle.

Vaikka OLL ei kovin tehokkaasti olekaan toiminut (täysin subjektiivinen mielipide, vai onko?) ainakaan ulospäin, niin voivat ylioppilaskuntapamput katsoa vain peiliin. Valtaa tässäkin järjestössä käyttää ylioppilakuntien miehittämä liittokokous, jolla on täysi mahdollisuus tehdä järjestölle mitä haluaa. Vuodesta toiseen silti vaan odotellaan, vaikka sinänsä mikään ei muutu ja OLL:n jäsenmäärä vain pienenee. Mutta ehkä tästä veitsenterätilanteesta nautitaan. Valta kiihottaa. Joku varmasti saanee edes pikkuisen erektion (sukupuolesta riippumatta), kun pääsee "painamaan nappia". Pum - OLL häviää. Pum - OLL säilyy.

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että haluaako ylioppilasliike säilyttää OLL:n mittavat valtionavut opiskelijoiden liikunta- ja hyvinvointiedunvalvonnassa vai pidetäänkö aikas lyhytnäköisesti kiinni "edustajiston kannasta" ja vastustetaan suureen ääneen "huippu-urheilun tukemista". Kuten Villingissä kuultiin, niin tällä hetkellä vaihtoehtoina on kaikkien lähteminen mukaan (esim. niin, että SYL ja Samok liittyvät OLL:n jäseniksi) tai sitten "viimeinen sammuttaa valot".

Toivottavasti tässä kirjoituksessa on edes vähän järkeä, muuten saattavat valot sammua täältäkin.

Vantaalaisuus - osa luonnollista karsintaa?

Olin joku aika sitten sitten elämäni ensimmäistä kertaa Korsossa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin on siitä jo aikaa (aika tarkka olen joo..). Olin siis paikassa, joka on lähinnä kuuluisa asioista, jotka eivät siellä oikeasti ole, kuten Räkkärimarketista ja sen kassasta. Tämä kuvakin on sieltä (ei siis sieltä marketista urpot, kun ei sitä ole oikeasti olemassa!), lämpimästä Ankkarockista. "Korso elää" saattaa olla itseironiaa, mutta ehkäpä silti piilotettua kotipaikkaylpeyttä.

Myönnän etten tiennyt, että Vantaasta tuli kaupunki vuonna 1974. Tarkoittaako tämä sitä, että on paljon muutakin, mitä en tästä entisestä Helsingin maalaiskunnasta tiedä. Jotenkin se on aina vaan ollu poissa. Silmistä. Ajatuksista. Näistä kirjoituksista. Paitsi silloin kuin räjähtää tai sattuu. Tai pahaa. Kuka oikeasti muistaa, että Ahtisaaren vetämät Acehin rauhanneuvottelut käytiin Vantaalla vuonna 2005?

Tämän kevään Sipoo-kohu ei ole pääkaupunkiseudulla mitenkään uutta. Vantaa menetti jo puoli vuosisataa sitten kaksi kolmasosaa asukkaistaan Helsingille. Valtioneuvoston päätöksellä, luonnollisesti. Paasikiven johtamassa hallituksessa oli tuolloin 35 ministeriä, jääviyskysymykset eivät tainneet juuri olla tapetilla. Silloin se oli vielä kansakunnan etu, ei kansallisen kilpailukyvyn. Tai mitä näitä yleisiä syitä nyt onkaan ollut.. Miten paljon järkevämpää kaupunkisuunnitellun kannalta olisi ollut totetuttaa ne luvatut yliopistot Vantaalle ja pääradan varteen? No ehkä paikalliset demarit tilaavat Rob Helsingiltä kalliin mainoskampanjan, joka muuttaa kaupungin nimen vetovoimaiseksi latinasekamelskaksi. Voivat sitten painattaa pinkan uusia esitteitä ja järjestää vaikka pihajuhlat.

Kuvan taustalla muuten soittaa Nine Inch Nails. Rokkasi se setä.

Suomen halveksituin vähemmistö

Viime viikon torstai (2.8.) oli hyvä päivä. Rauni Pursiainen, joka on Romaninuoren tie työelämään-projektin projektipäällikkö, palautti Helsingin Sanomissa julkaistulla mielipidekirjoituksella uskoni siihen, että Suomessa voidaan keskustella myös vaikeista asioista. Vieläpä ilman hyökkäävää asennetta (toisin kuin täällä). Tai syyllistämistä (katso edellä). Tai nyrkkitappelua.

Toivottavasti mahdollisimman moni teistä on saanut kirjoituksen käsiinsä, koska en sitä tässä kehtaa täysin uudelleen julkaista. Verrattuna tämän kesän muuhun kärhämöintiin aiheesta, oli Pursiaisen kirjoitus raikas tuulahdus suoraa puhetta ja ratkaisukeskeisyyttä. Romaninuorten tarpeet eivät juuri eroa muidenkaan samanikäisten nuorten tarpeista Suomessa. Kaikki haluavat kouluttautua, perustaa perheen ja saada töitä. Siis elää onnellisesti ja tasapainoisesti.

Suomessa elää 10 000 ihmisen kielellinen, kultturellinen ja etninen vähemmistö. Ainoa vähemmistö, josta saa täysin vapaasti kertoa halveksuvia ja rasistisia vitsejä, ilman mitään pelkoa muiden moralisoinnista tai paheksuvista katseista. Ja näitä vitsejä kuulee kaikkien suusta, missä tahansa tilanteessa. Käsittämätöntä, aivan täysin käsittämätöntä! Vaikka romanit elävät useidenkin tilastojen mukaan Suomessa paremmin, kuin heidän muu heimonsa pitkin Eurooppaa, ei aihetta juhlaan pitäisi olla. Ainakaan näillä syrjäytymis- ja työttömyysluvuilla.

Jos Romaniasian neuvottelukunnan pääsihteeri (jonka koen olevan tietyntyyppisen auktoriteetin ja romanien asioiden puolestapuhujan asemassa) ei pysty parempaan keskusteluun julkisessa mediassa (esim. Ajankohtainen kakkonen 31.8.), niin näyttää tilanne kyllä todella vaikealta. Aihe ei voi enää olla yleisesti tabu. Tällä hetkellä olemme vain kuulleet syytöksiä salailusta yhdeltä puolelta ja omanpesänlikaamis-syytöksiä toiselta.

Olen Pursiaisen kanssa samoilla linjoilla siitä, että ei kaikkia ongelmia voi paeta vain oman kulttuuritaustan tai sen ja valtaväestön erilaisuuden taakse. Minusta on käsittämätöntä, että edelleenkin monet opettajat hyväksyvät monia häiriökäyttäytymistilanteita tai poissaoloja "kulttuurisyillä". Tämähän vain antaa lisää vauhtia syrjäytymisen pimeässä putkessa.

Meillä oli suunnitelmissa pyytää romaniyhteisön edustajaa puhumaan tapaamisemme jo keväällä. Mutta kenen puolelle tässä syyttelyverkossa haluaa asettua? Kuten Pursiainen sanoo: " Jos olemassa olevat ongelmat halutaan hoitaa, on ongelmat kohdattava avoimemmin."

Ihmetyttää kyllä, että Suomen opiskelijajärjestöt kantavat huolta suuren maailman asioista ja mitä erilaisimmista sukukansoista, mutta joka päivä kohdattavien romanien (joita ei juuri yliopistoissa näy) aseman parantamiseen ei mieltä osoiteta. Yhtään. Säälittävää.

JK. Tämän blogin kommenttiraidassa on keskusteltu paljon anonyymiteetista ja varsinkin näiden haikujen kirjoittajien henkilöllisyydestä. Usein anonyymisti tietenkin. Tämä kirjoitus on sellainen, että seison mielelläni näiden sanojen takana myös omalla nimelläni. Selviää kysymällä.