Suomen halveksituin vähemmistö

Viime viikon torstai (2.8.) oli hyvä päivä. Rauni Pursiainen, joka on Romaninuoren tie työelämään-projektin projektipäällikkö, palautti Helsingin Sanomissa julkaistulla mielipidekirjoituksella uskoni siihen, että Suomessa voidaan keskustella myös vaikeista asioista. Vieläpä ilman hyökkäävää asennetta (toisin kuin täällä). Tai syyllistämistä (katso edellä). Tai nyrkkitappelua.

Toivottavasti mahdollisimman moni teistä on saanut kirjoituksen käsiinsä, koska en sitä tässä kehtaa täysin uudelleen julkaista. Verrattuna tämän kesän muuhun kärhämöintiin aiheesta, oli Pursiaisen kirjoitus raikas tuulahdus suoraa puhetta ja ratkaisukeskeisyyttä. Romaninuorten tarpeet eivät juuri eroa muidenkaan samanikäisten nuorten tarpeista Suomessa. Kaikki haluavat kouluttautua, perustaa perheen ja saada töitä. Siis elää onnellisesti ja tasapainoisesti.

Suomessa elää 10 000 ihmisen kielellinen, kultturellinen ja etninen vähemmistö. Ainoa vähemmistö, josta saa täysin vapaasti kertoa halveksuvia ja rasistisia vitsejä, ilman mitään pelkoa muiden moralisoinnista tai paheksuvista katseista. Ja näitä vitsejä kuulee kaikkien suusta, missä tahansa tilanteessa. Käsittämätöntä, aivan täysin käsittämätöntä! Vaikka romanit elävät useidenkin tilastojen mukaan Suomessa paremmin, kuin heidän muu heimonsa pitkin Eurooppaa, ei aihetta juhlaan pitäisi olla. Ainakaan näillä syrjäytymis- ja työttömyysluvuilla.

Jos Romaniasian neuvottelukunnan pääsihteeri (jonka koen olevan tietyntyyppisen auktoriteetin ja romanien asioiden puolestapuhujan asemassa) ei pysty parempaan keskusteluun julkisessa mediassa (esim. Ajankohtainen kakkonen 31.8.), niin näyttää tilanne kyllä todella vaikealta. Aihe ei voi enää olla yleisesti tabu. Tällä hetkellä olemme vain kuulleet syytöksiä salailusta yhdeltä puolelta ja omanpesänlikaamis-syytöksiä toiselta.

Olen Pursiaisen kanssa samoilla linjoilla siitä, että ei kaikkia ongelmia voi paeta vain oman kulttuuritaustan tai sen ja valtaväestön erilaisuuden taakse. Minusta on käsittämätöntä, että edelleenkin monet opettajat hyväksyvät monia häiriökäyttäytymistilanteita tai poissaoloja "kulttuurisyillä". Tämähän vain antaa lisää vauhtia syrjäytymisen pimeässä putkessa.

Meillä oli suunnitelmissa pyytää romaniyhteisön edustajaa puhumaan tapaamisemme jo keväällä. Mutta kenen puolelle tässä syyttelyverkossa haluaa asettua? Kuten Pursiainen sanoo: " Jos olemassa olevat ongelmat halutaan hoitaa, on ongelmat kohdattava avoimemmin."

Ihmetyttää kyllä, että Suomen opiskelijajärjestöt kantavat huolta suuren maailman asioista ja mitä erilaisimmista sukukansoista, mutta joka päivä kohdattavien romanien (joita ei juuri yliopistoissa näy) aseman parantamiseen ei mieltä osoiteta. Yhtään. Säälittävää.

JK. Tämän blogin kommenttiraidassa on keskusteltu paljon anonyymiteetista ja varsinkin näiden haikujen kirjoittajien henkilöllisyydestä. Usein anonyymisti tietenkin. Tämä kirjoitus on sellainen, että seison mielelläni näiden sanojen takana myös omalla nimelläni. Selviää kysymällä.