Vantaalaisuus - osa luonnollista karsintaa?

Olin joku aika sitten sitten elämäni ensimmäistä kertaa Korsossa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin on siitä jo aikaa (aika tarkka olen joo..). Olin siis paikassa, joka on lähinnä kuuluisa asioista, jotka eivät siellä oikeasti ole, kuten Räkkärimarketista ja sen kassasta. Tämä kuvakin on sieltä (ei siis sieltä marketista urpot, kun ei sitä ole oikeasti olemassa!), lämpimästä Ankkarockista. "Korso elää" saattaa olla itseironiaa, mutta ehkäpä silti piilotettua kotipaikkaylpeyttä.

Myönnän etten tiennyt, että Vantaasta tuli kaupunki vuonna 1974. Tarkoittaako tämä sitä, että on paljon muutakin, mitä en tästä entisestä Helsingin maalaiskunnasta tiedä. Jotenkin se on aina vaan ollu poissa. Silmistä. Ajatuksista. Näistä kirjoituksista. Paitsi silloin kuin räjähtää tai sattuu. Tai pahaa. Kuka oikeasti muistaa, että Ahtisaaren vetämät Acehin rauhanneuvottelut käytiin Vantaalla vuonna 2005?

Tämän kevään Sipoo-kohu ei ole pääkaupunkiseudulla mitenkään uutta. Vantaa menetti jo puoli vuosisataa sitten kaksi kolmasosaa asukkaistaan Helsingille. Valtioneuvoston päätöksellä, luonnollisesti. Paasikiven johtamassa hallituksessa oli tuolloin 35 ministeriä, jääviyskysymykset eivät tainneet juuri olla tapetilla. Silloin se oli vielä kansakunnan etu, ei kansallisen kilpailukyvyn. Tai mitä näitä yleisiä syitä nyt onkaan ollut.. Miten paljon järkevämpää kaupunkisuunnitellun kannalta olisi ollut totetuttaa ne luvatut yliopistot Vantaalle ja pääradan varteen? No ehkä paikalliset demarit tilaavat Rob Helsingiltä kalliin mainoskampanjan, joka muuttaa kaupungin nimen vetovoimaiseksi latinasekamelskaksi. Voivat sitten painattaa pinkan uusia esitteitä ja järjestää vaikka pihajuhlat.

Kuvan taustalla muuten soittaa Nine Inch Nails. Rokkasi se setä.