14.3.07

Välähdyksiä vaaliviikolta

Tämän päivän Keskisuomalainen kertoi opintotuen takaisinperinnästä. Sinänsä aihe ei ole uusi. Ei siinä ole mitään uutta, että tälle käsittämättömälle epäkohdalle (tai lue vaikka, että typeryydelle) ei ole saatu tehtyä mitään vuosien kuluessa. Eikä siinäkään ole mitään uutta, että tänä keväänä korkoineen peritään takaisin vajaa 50 miljoonaa euroa. Ja vielä siinäkään ei ole sinänsä uutta, että tätä summaa ei kukaan huomio, kun puhutaan opintorahan tai sen tarkistusten merkityksestä valtiontaloudelle (siis tuo äskeinen summa suhteutettuna opintorahakorotukseen, saatika tulorajakorotukseen..). Matematiikkaa. Selektiivistä sellaista. (Tässä kohtaa pitäisi huutaa ääneen, että "mitä tekee SYL?")

Suomalaisen vaalijärjestelmän oikeudenmukaisuudesta on paljon puheita. Vähän tekoja. Hyvin vähän, kuten olemme huomanneet. Eduskunnan ikäjakauma ei nyt suoraan taida olla tämän järjestelmän syytä. Tai no, oli tai ei. Mähän voin silti väittää, että on. Ja vaikka valtakunnalliset opiskelija- ja nuorisojärjestöt miten vaahtoavat nuoruuden ihannointia kaikkien vaalien alla, niin mikään ei tunnu muuttuvan. Pikku-Sampsa äänestää taas sitä nuapurin Mattia (52-76v) ja sanoo: "No no, kun se saa.. aikaan... ja meijän isi on tavannu sen kerran.." Niinpä. Ja oikeesti siis, miten kukaan voi äänestää jotain järkevää nuorta ehdokasta? Kun niitä ei ole!!

Pehmennetään nyt vähän. Niitä ei siis ole montaa. (Happy now?)

Mutta ja niin. Otetaan vaikka esimerkkinä Etelä-Savo. Ketä siellä voi nuorena äänestää? (Meillä on mökki siellä, joten oikeasti haluaisin tietää...) Koko vaalipiiri vaikuttaa sellaiselta, että sen äänet voisi ilman omantunnontuskia unohtaa lääkärilaukussa jonnekin Ala-Tikkurilan shellille tai paikalliselle teboilille. Onko esim. vihreillä Etelä-Savossa ehdokas? Vai ehdokkaita? Puolueen omat sivut kertovat yhdestä ja Hesarin vaalikone kahdesta. Minkä värinen on se hevonen, jota puolue ei itsekään tunnusta? (Ehkä kaveri jäi kiinni vääränlaisen kompostin käytöstä, mene ja tiedä..) Keskustan ainoa järkevältä vaikuttava (ei kyllä kovin nuorelta) ehdokaskin kannattaa lukukausimaksuja vaalikoneessa. Ilman perusteluja. Tietenkin. Kun niitä ei puolueella ole, eikä itsekään saa ajatella. Demarien nuoruus taitaa edelleen olla Jouni Backmanin (46v) harteilla. Kenenköhän harteille se järkevyys on sitten jätetty. Enkä tiedä miten nuoret Kokoomuksen prikaatikenraaliinkaan (66v) samaistuvat. Ehkä liiankin hyvin. Ne nuoret miehet siis.

Keskusta voitti juuri nuorisovaalit (joista en oo muuten koskaan ennen tätä kuullutkaan, no aivan sama). Oulussa kepun (ja koko piirin) ykkösenä loisti Kyösti Karjula (54v). Muita yhdeksäsluokkalaisten (15v) suosikkeja olivat esimerkiksi toiseksi eniten ääniä saanut Tapani Tölli (55v) ja Keijo Pylväs (51v). KOL:n tiedotteessa sanottiin, ettei Keskusta ole enää auringonlaskun puolue. Jaa.. Väitän silti, että tämän trendin jatkuessa nousee kohta pelkästään se kuuluisa musta aurinko. Eikä pelkästään kepulle, vaan muillekin. Mikä vittu meitä nuoria (varsinkin nuoria miehiä) vaivaa? Onko pakko aina äänestää keski-ikäisiä äijiä?

Myönnetään, että olihan siellä nuoriakin mennyt läpi. Mutta ilman tuollaisia kärjistyksiä ei tässäkään jutussa olisi ollut mitään hauskahkoa. Pilasinpa nyt senkin.

Demarit muuten taitavat oikeasti olla the ympäristöpuolue Suomessa. Puoluesihteeri Feldt-Rannan suulla ainoastaan he vastustivat tiukasti vaaliajankohdan muutosta. Muut olisivat halunneet päästä kampanijoimaan keväämmällä tai jopa kesällä. SDP on kuitenkin ottanut ilmastonmuutoksen tosissaan, tietäen sen myötä lämpötilojen muuttuvan jo maaliskuussakin. Viime päivien säästä päätellen ovatten oikeassa. Mitäköhän vielä keksitään.

5 Comments:

Anonymous Anonymous said...

http://www.vihrealanka.fi/node/349

8:19 AM  
Anonymous Anonymous said...

Aika Keskustaa halveksuvaa kirjoittelua taas teiltä. No ei ihme, kun tietää teidänkin työnantajan. SYL on aina ollut juuri näin puolueellinen ja se näkyy tässäkin. Minusta tuo Komin haukkuminen menee hyvän maun rajojen ulkopuolelle.

3:14 AM  
Anonymous Anonymous said...

Nuorisovaaleja on järkätty eduskuntavaalien yhteydessä jo vuodesta 1991.. itse muistan äänestäneeni nuorisovaaleissa 1995 (ollessani siis yläasteella). Tosin kaikki kouluthan eivät siihen osallistu, mutta silti aika ihme ettet(te?) ole nuorisovaaleista aiemmin kuullut.. :-)

Mielestäni eteläsavolaisten ehdokkaiden mollaaminen ei ollut hauskaa. Lisäksi näin vaalituloksen selvittyä mainittakoon, että Etelä-Savo oli Helsingin ohella ainoa vaalipiiri, josta meni läpi enemmän naisia kuin miehiä. Mitä tulee perusteluihin lukukausimaksuista, niin kyllähän keskustalta perustelut asiaan löytyy. Eri juttu on, että onko perustelut riittävät ja onko asiasta samaa mieltä.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että vaikkakin naisten osuus eduskunnassa nousi, niin silti uuden eduskunnan sekä ikä- että sukupuolijakauma jättää toivomisen varaa. Tässä on useimmilla puolueilla työsarkaa - ja paljon!

8:31 PM  
Blogger asiaa said...

Oot Kirsi kyllä ihan oikeassa siitä, että varmaan nuorisovaaleista tietämättömät saisivat katsella peiliin. Jos uskaltavat.

Eteläsavolaiset nousivat esimerkiksi oikeastaan vain sattuman kautta. Eivät edes mökkeilyn, joka sinänsä on mukava harraste, vaan täysin sattuman. Yhtä hyvin (tai jopa paremminkin, kun äänestysprosentteja katsoo) esimerkkinä olisi voinut olla Pohjois-Savo tai Pohjois-Karjala. Ja oikeammin lähinnä koko kirjoituksen ideana (toki voimakkaasti kärjistäen) oli nostaa esiin sitä tosiasiaa, että puolueiden ehdokasasettelu ei anna edes mahdollisuuksia nuorentaa eduskuntaa. Välillä kyllä tuntuu, ettei sitä kukaan haluakaan.

Lukukausimaksuperusteluiden kritisointi perustui tällä kertaa (muitakin kritisointisyitä on siis) Sanoman vaalikoneeseen jätettyihin vastausten perusteluihin. Tai oikeastaan siihen, että niitä ei juuri ollut. Ollenkaan.

Lopuksi korostan vielä sitä, että tämä(kään) kirjoitus ei halunnut mitenkään hyökätä sinänsä yhtään puoluetta tai henkilöä vastaan, vaan lähinnä kritisoida aihettä (esim. nuorisovaalien tulosta) enemmänkin ilmiönä. Eihän se sinänsä ole ehdokkaiden syy, että heitä äänestetään.

11:03 AM  
Anonymous Anonymous said...

Musta tuntuu Kirsi, että sä provosoiduit vähän turhan helposti. Tai ainakin mä luen tätä blogia pitäen takaraivossa kirjoitustyylin ja pyrkien siten aktiivisesti olemaan suuttumatta ja korkeintaan murisen kommenteissa (kuten tosin säkin nyt teit).

Etelä-Savo oli kyllä naisten osuudessa kärkiluokkaa, mutta puhehan olikin nimenomaan nuorista ehdokkaista.

Ja kyllä, pystykorva katsoi jopa härskisti muutamia henkilöitä, mutta eikö tämän blogin idea ole ollut melko hyökkäävä? Itse pyrin olemaan piittaamatta erikoisemmin moisista letkautuksista, korkeintaan etsin demareita ja vihreitä pilkkaavan blogin muualta ja puhaltelen pahimpia höyryjä.

Oikeana ongelmana on kyllä osittain tuo ehdokasasettelu. Vai onko ehkä
sittenkin niin, että niiden harvojen nuorten takana pitää sitten olla koko joukon. Tarkoitan, että on turha jäädä jurnaamaan, että "nyt tuo ehdokas ei ole kanssani yhtä paljon samaa mieltä, kun tuo 20v vanhempi". Ehkä nuorten
pitäisikin järjestäytyä niiden muutaman harvan taakse ja siten varmistaa, että edes he pääsevät läpi.

Kenenkään etuna tuskin on sekään, että ehdolla on 10 nuorta, jotka kaikki saavat vähän ääniä, mutta kenenkään äänimäärä ei yksin riitä voittamaan puolueen jyriä, jotka sitten hyötyvät yhtälöstä. Vai mitä? Toki voidaan myös ajatella, että tämäkö on demokratiaa, kun ei äänestetä sitä, jota "pidetään parhaana". Mutta onko sitä sekään, että äänen saa joku muu kuin jolle sen olet aikonut?

Ja täytyy vielä lopussa "asiaa":lta, että heti pienen varpaille tallomisen jälkeenkö aletaan peruutella. Mitäs radikalismia se nyt on? Kyllä sitä tulee välillä sanottua typeryyksiä, mutta sitten vaan lisää bensaa liekkeihin ja korkeintaan tyydytään murjaisemaan jotain demarihenkistä "mrrh... voi sen noinkin ajatella" tai muuta yhtä siistiä, koska ei ole kanttia myöntää, että
tuli sekä tehtyä ylilyönti, että oltua ääliö ja väärässä. Ja tämä kaikki kätevästi samassa paketissa. Eri juttu tietenkin, jos se paketti ei ole kovin kätevä.

6:55 PM  

Post a Comment

<< Home