Taistelu kymmenyksistä

Opiskelijoiden ateriatuki nousi 20 senttiä vuoden alusta. Ja opiskelija-aterian enimmäishinta vasta kuukauden sen jälkeen. Alunperinhän Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto SHR :n tavoitteena oli saada enimmäishinta nousemaan jo viime vuoden elokuussa. Viime vuoden alussa SHR:n laittoi kovemman vaihteen päälle ja kirjaili yhdessä PAM:n kanssa kohtuullisen hyökkäävän ja ministeri Saarelaa syyttävän tiedotteen. Oliko näillä jotain tekemistä minkään kanssa, en tiedä. Tai ainakaan uskalla julkisesti arvata.

Palasin juurilleni ja söin helmikuun ensimmäisenä päivänä hernekeittoa kohtuullisen suuren ja kansainvälisen opiskelija-ateriatuottajan yhdessä Espoon toimipisteistä. Jopa kohtuullisen objektiivinen (en muistanut koko enimmäishinnannousua silloin heti) arvioni oli, että ruoka oli yksikertaisesti pahaa. Tällä viikolla söin eräässä helsinkiläisessä ruokalassa, enkä sielläkään huomannut suurta eroa aikaisempiin kokemuksiini. Ainakaan parempaan, jos sitä nyt pitää alleviivata.

En nyt lähde naiivisti väittämään, että ruoan laadun pitäisi nousta heti seuraavana päivänä, kun tuottajat ovat saaneet luvan nyhtää opiskelijoilta enemmän rahaa. Mutta muistuttaisin silti, että laadunvarmistusta SHR piti yhtenä pääargumenteistaan enimmäishinnan korotusta lobatessaan. Kannattiko kymmenyksistä taistella sitten näin paljon? Ehkä. Käydessään pyytettömään opiskelijoiden ruokkimistyöhön, saavat yritykset samalla käytännössä yksinoikeuden kaikkeen kampuksen kioski- ja catering-toimintaan. Ja ei varmaan tarvitse vääntää rautalangasta näiden toimintojen katteita.

Tänään syön ehkä noin 60 teekkarin (ilta hiponee siis täydellisyyttä) kanssa Riihimäellä. Enkä edes opiskelijaruokaa. Josta tuleekin mieleen kasku, jota vapaasti tähän loppuun lainaan.

Neuvostoliiton Anastas Mikojan vieraili Teekkarikylän opiskelijaruokalassa 1950-luvulla. Siellä hän ihmetteli teekkarien ruokatottumuksia, kun oli vielä pula-aika. Mikojan: "Miksi te syötte valkoista leipää?" Teekkari: "Kun on nälkä".

Nyt saa nauraa.

Edes hymähtää.