Mielipidevaikuttamisesta
On mielenkiintoista, jopa ärsyttävää, miten suomalaiset ovat niin helposti johdateltavissa. Kaikki haluavat matkustaa maaliin voittajien vankkureilla. Luulin tämän olevan vain joku teekkarien ominaispiirre, mutta nämä vaalit näyttivät sen koskevan kaikkia muitakin. Muistatteko, että ennen vaaleja punamullan kannatus oli pilvissä. Viimeisimmissä tutkimuksissa vajaat kahdeksan prosenttia. Ah, kuinka analyyttistä päätöksentekoa. Tai realistista. Tai tyhmää. Tai mitä vaan.
Valtakunnan virallinen puolivallattomuus pitää Taloustutkimusta (en edes lähde eerolehti-vitsien linjalle, olisi liian helppoa..) totuutta vääristävänä, mutta unohtaa samalla, että kaikki muut gallupit liputtivat oikeistomenestystä ennen vaalipäivää. Ja kansahan äänesti, mitä gallupit käskivät. Miltä teistä nyt tuntuu, kysyisi jo Hannu Karpokin. Olen täysin sitä mieltä, että ennakkoäänestyksestä pitäisi alkaa yleinen gallupkaranteeni. Myös muiden viestinten toivoisi yhtenäistävän karanteenipolitiikkaansa. (tää kirjoitus kyllä kuulostaa nyt joltain vaalitappiota selittävän demarin tekstiltä..)
Uusi huippuyliopistohanke näyttää olevan huippua vain paperilla. Liekö sekään edes vesileimattua. En suostu mitenkään uskomaan, että kansallisen kilpailukyvyn turvaamiseksi (muistattehan!) Suomeen pitäisi luoda keinotekoinen huippuyliopistomalli muun koulutuksen kustannuksella. Ja millä tavalla säätiömalli on ainoa tae yksityiselle rahoitukselle? Ha, sanon minä (taas). Säätiölainsäädäntöön joskus törmänneenä en voi mitenkään käsittää sen ja termien "joustava" tai "muuntautumiskykyinen" mahtumista samoihin lauseisiin.
Eniten ihmetyttää, että miten lähdekritiikittömästi tämä idea on myös hyväksytty. TKY:n ja KY:n hallitusten yhteiskannanottoa voisi sanoa vähintään sinisilmäiseksi, jopa sisällöttömäksi. Missä ovat ne nykyajan teekkarit ja kylterit, jotka uskaltavat myös kyseenalaistaa annettuja malleja ja jopa tehdä jotain omia johtopäätöksiä. (ei sillä, että minä näin toimisin..) Taikkilaisiahan kaikki pitävät vain hankalina. Ennenkuin palautepuhelin (onko meillä sellainen?) on täynnä kirosanoja, korostaisin, että peräänkuulutan vain hieman monipuolisempaa keskustelua hankkeen tavoitteista ja varsinkin niistä keinoista.
Eilen olin joidenkin vuosijuhlien jatkoilla (juu, kysyn itsekin, että miksi..), kutsumatta tietty. Tätä ennen oli höyrylaivahengessä tullut nautittua muutakin, kuin sitä kansalaisluottamusta (jota en ymmärtääkseni usein nauti) ja tästä sekä kaikesta muusta suivaantuneena otin huippuyliopistoasian puheeksi jokaisen vastaantulijan kanssa, joka jaksoi kuunnella. Useiden kanssa, vaikkeivat edes jaksaneet. Terävät toivat terävät tekstit. Paha minä. Pahoittelen.
Tänään olisivat vuorossa valmistujaiset ja vuoden ensimmäiset pikkujoulut. Niistä lisää ehkä myöhemmin.

4 Comments:
Kyllä kyllä, ennakkoäänestyksestä ehdottomasti laitettavaksi gallup-karanteeni, jotta kansalaiset äänestävät omilla aivoillaan. Oikeastaan samalla rahalla voitaisiin myös sensuroida vaalimainontaa ja jopa kieltää se, jos esim. demarit eivät voittaneet. Ei kansalaisten tehtävä ole kuulla tuloksia. Kyllä se sitten hallituksen kokoonpanossa näkyy. Jos se päätetään ilmoittaa.
Esitänpä tässä yhteydessä vielä joitain muilta ajattelijoilta varastamiani kommentteja huippuyliopistoa koskin: Helsingin yliopiston kansleri K. Raivio sanoi pari viikkoa sitten asiallisesti, että miten kolmesta hyvästä yliopistosta saadaan yhdistymisen kautta yksi "huippu" tai "innovaatio". Etenkin, jos sen uskotaan tapahtuvan yksinomaan valtavalla rahan puskemisella. Ilmoittaudun muutaman kaverin kanssa näitä rahamassoja tuhoamaan, jos tuntuu, että huippua ei muuten synny.
Ylipäänsä minuakin ihmetyttää monien tahojen (mm. TKY ja KY) vilpitön innostus asiaa kohtaan. Mä ainakin painaisin jarrua mitä moninaisimpiin argumentteihin vedoten tarvittaessa jo viivyttämiseksi ja siksi, että epäasiallisiin kommentteihin vastatessa päättävät tahot joutuisivat itsekin miettimään, että onko tässä nyt mitään järkeä. Näinhän politiikkaa tehdään, eikö?
Varmistuisipa hallituspohja jo. Tai oikeastaan ihan sama, varmistuuko. Mun mielestäni esim. tuleva opetusministeri on jo nyt Sailaksen talutusnuorassa ja se kiintiöjulkkisministeri kiristää krakaansa tai jakkuaan koittaakseen pysyä erossa arvostelijoiden hampaista.
Onneksi sentään pohojammaalla tiedettiin, että urheilijasta voi tulla politikko. Kyseisestä suusta kuultiinkin jo suomalaisille urheilijoille niin kovin tuttu: "kaikkeni koitan ja katotaan mihinkä se riittää". Niinpä. Tuolla asenteella ei ikinä voiteta sadasosasekunteja.
CMX:n nettisivut:
[27.3.2007]
Oikeistolaisuuden ja konservatismin nousu?
Älykäs kansa vastaa huoleensa terveydenhuolto- ja vanhuspalveluiden tilasta äänestämällä "jokainen pitää huolen itsestään" -tyypit valtaan.
se kyllä täytyy myöntää, että innovaatio-yo oli harvinaisen huono nimi, kuten myös huippu-yo. Tällä Sailaksen ja kumppaneiden hankkeella ei ole mitään tekemistä kansleri Raivion määrittelemän huippuyliopiston kanssa. Raivio ja Sailas puhuvat täysin eri asioista. Raivion määrittelemä huippututkimusyliopisto rankataan kansainvälisesti erilaisilla tarkoitukseen (hyvemmin tai huonommin soveltuvilla) mittareilla ja Sailaksen porukan huippuyliopisto on (huonosti valittu) työnimi TKK:n, TaiK:n ja HKKK:n muodostamalle uudelle yliopistolle. Eli unohdetaan nyt saivartelu siitä, mikä on huippuyliopisto ja miten se määritellään ja keskitytään pilkunviilaamisen sijaan olenaiseen.
Itseäni kyllä ihmetyttää suuresti HY:n (joka kieltämättä on erittäin laadukas yliopisto ainakin osittain) reaktiot tähän hankkeeseen. Ei mene mitenkään latomoon miten se, että noiden kolmen muodostamasta yliopistosta tulee omalla alallaan ”huippu”, on jotenkin HY:ltä pois. Jos nämä kolme olisivat muodostamassa yliopistoa, joka kilpailisi samoilla tieteenaloilla, niin sitten ehkä voisin jotenkin ymmärtää, mutta kun näiden kolmen yo:n toiminnalla ei ole juuri mitään päällekkäisyyttä HY:n kanssa. Ja itse asiassa silloinkin ainakin Raivion pitäisi olla innoissaan, kun HY saisi kirittäjän itselleen. Siinä olen kyllä Raivion kanssa samaa mieltä, että rahoituksen pitäisi jakaantua ensisijaisesti kilpailun kautta, mutta näiden kolmen kohdalla kyseessä on, ainakin oman ymmärtämykseni mukaan, enemmänkin starttiraha. Ja joojoo, tiedän, että esitettiin, että tämän yo:n perusrahoitus tuplattaisiin, mutta se ei tule mitenkään jatkumaan kovin pitkään (jos se yleensä toteutetaan), vaan rahoituksessa tämänkin kohdalla siirrytään varmasi kohtalaisen pian kilpailtuun rahoitukseen.
KY:n ja TKY:n varauksettomasta kannarista ei muuta kuin se, että jos esityksessä ei ole muuta vikaa kuin hallituksen täysi ulkopuolisuus, niin miksi alkaa kaivaa hyvältä hankkeelta pohjaa? Hankkeessa on monia todella hyviä asioita. TOKYO:laisten kritiikin kyllä ymmärtää myös ihan hyvin, koska myös tässä kohdin raportti oli harvinaisen yksisilmäisesti kirjoitettu ja TaiK nähtiin vain teollisen muotoilun kannalta. TaiK:ssa on elokuvasta ties mihin kaikkeen paljon, tälle uudelle puljulle todella arvokkaita, osia ja jotka voisivat myös hyötyä tästä uudesta puljusta. Ihmettelee vain, että Sotamaa päästi paperin ulos tuollaisena.
Se, onko tuo pulju säätiö vai julkisoikeudellinen olio, on aika toissijaista. Jos elinkeinoelämä mieluummin kaataa rahaa säätiöön, niin mikä jottei? Myös on hyvä muistaa se, että tämän yo:n oikeushenkilöasema ei tarkoita, että kaikkien pitäisi muuttua säätiöiksi. Minun puolesta yo:t voivat valita täysin vapaasti nykyisen tiliviraston, säätiön ja kaikista muodoista siltä väliltä, ihan oman mielensä mukaan. Sama koskee myös yo:n hallintoa, jos joku yo haluaa jostain syystä jäädä vellomaan kolmikannan jäykistämään muutoskyvyttömyyteen, niin senkun, mutta älkööt tuomitko niitä, jotka haluavat siirtyä eteenpäin. Sama koskee myös muita opiskelijajärjestöjä, mitä sanottavaa muilla järjestöillä on siihen, jos KY ja TKY haluavat itse omasta tahdostaan viedä yliopistoaan tuohon suuntaan? Yo:n sisäisten ryhmien edustus myös hallinnossa on suotavaa, mutta enemmistön pitää olla ulkopuolelta jos yo haluaa allokoida resurssejaan uudelleen tai yleensä mitenkään muuttua siitä, missä nyt ollaan. Ihmiset, joilla on oma lehmä hyvinkin syvällä ojassa eivät pysty objektiivisesti päättämään yo:n strategisista linjoista. Tässä kohdin myös kansleri Raivio on hyvin vahvasti samaa mieltä.
Ai, että muut järjestöt (edes se TOKYO?) tai muutakaan tahot eivät saa edes kritisoida TKY:n ja KY:n yksipuolisuutta asiassa? Näin tilannetta joskus läheltä seuranneena voisin tietty sitten kysyä, että mikä oikeus TKY:llä ja KY:llä on viedä jäseniään kohti tuollaista hanketta?
Post a Comment
<< Home