Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa?

Seisoskelin maanantaina Kaivopihalla, kun joku kohtuullisen laitamyötäisesti liikehtivä mieshenkilö tuli suoraan naaman eteeni: "Hei kundi, heitä pari euroa, pitäs saada ostettuu drinksuu..". En tiedä oliko syynä hetkellinen ajattelemattomuus, tämän miehen päällekäyvä ja aggressiivinen esiintyminen vai hänen söpö(?) ristikorvakorunsa, mutta työnsin silti nopeasti pari euroa äijän käteen. Vain päästäkseni hänestä eroon. Pelkäsin?

Pelottavampaa on oikeastaan ajatella, mitä kaikkea nykyään voi yrittää välttää rahalla. Aina voi vaihtaa kanavaa tai kääntää päänsä pois, vuokrata kivan leffan ja poistaa mielestään ratikassa nähdyt kodittoman kasvot. Siis juuri hänen, ihmisen, jonka tiesin nukkuvan ensi yön ulkona. Kun sehän nyt on vaan niin, että köyhyyttä ja ahdistusta mukavampaa katsella vain joskus ja vain omasta tahdosta ja tietenkin vain omalta sohvalta. Onnellisen ja painajaisettoman lopun kanssa. Kuten YUP aikanaan riimitteli kappalessaan Porvariston hillitty charmi, että eihän se ole meidän vikamme, jos herra koettelee muita ja peittää heidät sateen sijasta heinäsirkkoilla.

Keskustelimme usein entisen tyttöystäväni kanssa Helsingin katujen turvallisuudesta öiseen aikaan. Olin aina sitä mieltä, että myöhään liikkuminen on oma valinta, jolloin pitää ottaa taksi ja ostaa itsensä ulos ikävästä tilanteesta. Varovaisuus ennenkaikkea. Vai onko se edes niin? Enkö tässäkin tuonut esiin ideologiaani siitä, että rahalla voi ja varsinkin pitää ostaa turvallisuutta ja mielenrauhaa, helppoutta?

Itse käytän reilun kaupan tuotteita aina niitä löytäessäni, työnnän kolikkoni kiltisti keräysastioihin, rastin aina kaikki hyväntekeväisyyskohteet ylioppilaskunnan jäsenmaksussa ja ajattelen muutenkin aina yhteiskunnan vähäosaisia. Vitut. Milloin oikein herään. Tämähän on nyky-yhteiskunnan täydellistä ane-kauppaa. Kirkon kanssa samalla haaskalle ovat vain tulleet useat kansalaisjärjestöt ja muut hyväätarkoittavat.

Arvostan suuresti vapaaehtoistyötä ns. ruohonjuuritasolla tekeviä. Väitän nimittäin, että suuresta osasta meitä ei siihen ole. Minusta ei ainakaan. Ei ainakaan tänään. Ostan mielummin omatuntoni puhtaaksi helpommilla keinoilla.