Synnytys ohi, tuska jatkuu..
Onpa ollut viikko. Jotenkin tuntuu, että asioilla on paha tapa kasaantua kerralla. Ehkä voisimme puhua tiskivuori-ilmiöstä. Pitkään näyttää siltä, ettei ole mitään tekemistä, kunnes astiat ja mädän haju vyöryvät pitkin pöytiä. Ja jotta vaikutus olisi täydellinen, on tätä tapahtunut tällä viikolla toimistolla useammallakin työpöydällä. Mut kiirehän on toisaalta tosi trendikästä. Kuten kuulemma mielenterveysongelmatkin. No, viikonloppu puhdistanee kaiken pois. Onhan huomenna tulossa sentään upeet synttäribileet!!
Sopo-tapaaminen oli ja meni. Jotenkin jäi loppujen lopuksi väljähtynyt fiilis. Ei kai me nyt näin flegmaattinen porukka olla oikeasti, eihän? Meidän aihevalinnat eivät vaan tainneet olla ihan parhaasta päästä. Tai no, hittoako sille voi, että tässä vaiheessa vuotta on se kiinnostavan vihreä ruoho jo ihan jossain muualla.
Meillä oli eilen tiukkaa pohdintaa siitä, miten tätä blogia pitäisi kirjoittaa. Kenestä tai mistä voi kirjoittaa ja miten paljon? Mikä oikeastaan on blogin merkitys? Henkilökohtaista terapiaa vai maailmanparannusta? (tähän taitaa kyllä tuo otsikkokin jo vastata) Mut saako tästä mitään kiksejä, jos kukaan ei lue tätä? Kai taikuri Luttistakin vituttaisi, jos katsomot olisivat aina tyhjiä. Toisaalta nykyajan tuottavuusintoilulla voisi jo laskea, että kuinka paljon Suomen kansainvälistä kilpailukykyä tämänkin kirjoittaminen rapauttaa. Saatikka lukeminen.
Viikonloppuja. Ottakaa toisenne kiinni.
posted by asiaa at 11:43
1 Comments:
Flegmaattisuudesta:
Eikö koko y-liikettä ja ehkä laajemminkin yhteiskuntaa vaivaa sama flegmaattisuus? Mitään ei kyseenalaisteta tosissaan, juuri mitään ei olla valmiita itse tekemään, ollaan tyytyväisiä, jos joku tekee jotain ja välillä nuristaan tyytymättöminä ilman oikeita parannusehdotuksia. Koska viimeksi olet kuullut jonkun ehdottavan jotain oikeasti uutta? (Jos nyt perustuloa ei lasketa). Flegmaattisuuteen kai liittyy jonkunlainen tarve vältellä konflikteja; ennen oltiin kriittisiä ja vaadittiin muutosta, nyt ehkä rajuimmillaankin "tarjotaan vaihtoehtoja" tai "suhtaudutaan epäillen". Kriittinen leimautuu nykyään hankalaksi ränkkääjäksi. Ei ole muodikasta vastustaa. Ja vaatiminen, äh, sekin on jotenkin niin kovin mautonta ja kuusikymmenlukulaista, eihän me nyt voida vaatia mitään, kaikkihan on ihan hyvin... Hitto, ei maailma ole valmis, vaadittavaa ja virheitä on vaikka kuinka! Potkaistaan itseämme pakaraan ja lähdetään rohkeasti vaatimaan!
Post a Comment
<< Home